sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Kuvia ja muuttotunnelmia

Nyt on vähän siivottu taas lisää ja saatu muutama huonekalukin tänne. Sukulaiset ja naapurit on käyneet ihmettelemässä melkein valmista kotia. Ihmeissään olemme me itsekin. Tuntuu isolta, liian hienolta ja epätodelliselta meille. Tuntuu myös väsyneeltä, onnelliselta ja helpottuneelta. Välttelen ajatusta tulevan viikon loppusiivouksesta ja raivauksesta väliaikaiskodissa...

Muuttolupa saatiin. Tarkastaja tosin muistutti, että sisäportaat ovat hieman liukkaat. Ei kuitenkaan vaatinut niihin teippiä tai uria kunhan osaamme olla varovaisia. Pihavarasto ei mennyt läpi, sillä K. on laiminlyönyt EI60 palomääräyksen ja laittanut vääränlaista villaa kattoon. Asiasta on huomautettu jo rakennusvaiheessa, jolloin asia olisi ollut helppo ottaa huomioon. Nyt joutuvat purkamaan koko varaston peltikaton ja tekemään villoituksen ja katon uudelleen. No, pääsimme kuitenkin muuttamaan, mutta varastotilaa ei vielä ole. Se ei ole iso ongelma, nimittäin ei sitä ole meidän perheessä koskaan ennenkään ollut :) Jatkukoon vääntö sitten vaikka tulevina viikkoina. Nyt pitää huilata ja keskittyä elämän normalisointiin.

Harmi, ettei kuvissa saa näkymään kultahilettä keittiön laattojen saumauksessa. Se näyttää ällöttävän hienolta. Olen erityisen tyytyväinen kodinhoitohuoneen kalusteisiin, joista saatiin toimivat noin satasella. Niitä täydennetään vielä yläkaapeilla joskus tulevaisuudessa. Kaksi koneellista raksavaatteita on nyt pesty upouudella kuivaavalla koneella ja I love it!







1 kommentti:

  1. Wau mikä vessan seinä! Klimtin työt on hienoja :)

    VastaaPoista